Madot rakkaalla lemmikillä voi pelästyttää omistajan. Kissoilla madot ovat kuitenkin tavallisia ja helposti hoidettavia lääkkeillä. Valikoimaa on paljon, tästä vinkit parhaan matolääkkeen valintaan!
Kissojen yleisin sisäloinen on suolikainen. Nämä leviävät ulosteiden välityksellä ja voivat tarttua myös emolta pennulle. Ulkona jyrsijöitä saalistava kissa voi saada mukanaan heisi- tai hakamato tartunnan. Madot tarttuvat helposti kissoista toiseen. Matotartuntaa ei aina ole helppo huomata ja siksi onkin tärkeää madottaa kissa säännöllisesti, pentuna ja aikuisena.
Madot voi nähdä paljaalla silmällä kissan ulosteessa. Niiden koko vaihtelee, toiset ovat hyvin pieniä ja toiset suuria, kaikki kuitenkin silmillä nähtävissä. Madot muistuttavat hieman ohutta spagettia ja jos katsot pidempään voit nähdä niiden liikkuvan.
Useimman mielestä madot ovat aika ällöttäviä. Nämä eivät kuitenkaan ylensä tartu ihmiseen, joten voit olla huoletta sen suhteen. Madot on kuitenkin ehdottomasti hoidettava pois, helpoimmin matokuurilla. Kissalle matotartunta on tavallisesti vaaraton, todella harvoin aikuiselle kissalle aiheutuu niistä vaivaa. Kissanpennuilla taas matotartunta voi olla henkeä uhkaava. Oireina kissan pennulla voi olla laihtumista, ruokahaluttomuutta, huonovointisuutta. Tästä syystä kissanpentujen säännöllinen madottaminen on tärkeää.
Laajakirjoinen matolääke tehoaa hiesimatoihin että suolinkaisiin. Joten jos haluat helpon ja varman valmisteen on laajakirjoinen matolääke paras kissallesi. Axilur vet on tällä hetkellä markkinoiden laajakirjoisin matolääke joka sopii kissoille ja koirille. Tätä on saatavilla 250mg tablettina, joka sopii kissoille. Axilur Vet annostellaan kolmena päivänä peräkkäin ja on siksikin erittäin tehokas.
Tabletin annostelu aikuiselle kissalle on helppoa, mutta pennulle määrän arvioiminen on usein hieman haastavampaa. Tabletin antaminen kissalle onkin sitten usein oma operaationsa, josta nokkela omistaja selviää helposti.
Jotkut kissat ovat helppoja matolääkkeen kanssa ja saat sen vain laitettua kissan suuhun. Mutta suurin osa kissoista ei lääkkeistä pidä ja joudut näkemään hieman vaivannäköä saadaksesi matolääkkeen annettua.
Jos kissasi pitää märkäruuasta ja tiedät että hän syö sen hetkessä voit annostella lääkkeen ruuan joukkoon. Tämä myös helpoin tapa useimmiten antaa tablettimuotoinen lääke kissanpennuille sekä aikuisille kissoille. Voit murskata lääkkeen paksun muovipussin välissä vaikka kaulimella ja annostella näin pienen silpun märkäruuan joukkoon. Tässä tietysti kannattaa käyttää kissan lempiruokaa. Kissanpennuille voit laskea jokaiselle omalle lautasella osan lääkkeellä vahvistetusta märkäruuasta ja saat sen näin annosteltua helposti.
Aikuisille kissoille annostelu tablettina on usein puolikas tai kokonainen. Annostelu riippuu tabletin vahvuudesta sekä kissan painosta, joten tarkistathan oikean annostelun pakkauksesta. Jos tabletti on vaikea saada annettua kissalle on ns. kissaburiton tekeminen usein helppo ja nopea ratkaisu.
Buritto tehdään käärimällä kissa hellästi, mutta samalla napakasti pyyhkeen sisälle. Istu lattialle niin että saat kissan omien jalkojesi väliin, näin kissa ei pääse ”pakittamaan” pois, vaan törmää sinuun. Tassut on turvallisesti kissaburiton sisällä. Tämä ei usein ole kissan mieleen, joten nopeus on valttia. Otathan lääkkeen ja kaiken tarvittavan viereen. Kun kissa on napakassa syleilyssä voi varovasti työntää lääkkeen kissan suun sivusta sisään, mahdollisimman läheltä kurkkua ja hellästi painaa kissan suun kiinni. Näin kissa nielee lääkkeen useimmiten todella nopeasti ja helposti. Kissan suu kannattaa tarkistaa tämän jälkeen, he ovat välillä loistavia huijaamaan ja voit joutua yrittämään useammankin kerran. Hyvä vinkki on lääkkeen upottaminen öljyyn (tavallinen ruokaöljy tai voi käy hyvin), näin liukas tabletti sujahtaa kuin itsestään kissan kurkusta alas.
Kissat ovat taitavia ja ovelia, joten heidän kanssaan joutuu välillä käyttämään mielikuvitusta. Nopeus auttaa kaikessa, aina lemmikki ei ehdi huomaamaan edes lääkkeen antoa.
Matolääke voi välillä olla kaikista keinoista huolimatta haastava antaa kissalle. Mirrix Vet matolääke on paksua tahnaa. Mirrix vet matolääke tehoaa suolikaisiin ja hakamatoihin. Tämän voi annostella suoraan kissan suuhun tai sivellä kissan turkkiin, vaikka tassuun. Sively kannattaa tehdä vähän kerrallaan ja tilassa jossa pieni sotku ei haittaa. Mirrix Vet matolääke tahna annostellaan vain yhtenä päivänä.
Paketin sisältä löytyy lääkeruiskun näköinen tuubi, jossa on selkeät merkit kissan painolle. Jos et tiedä kissasi painoa muista punnita kissan ennen annostelua. Jos kotoa ei löydy kissalle sopivaa vaakaa, ota kissa syliin ja punnitse itsesi ja kissa yhdessä. Tämän jälkeen punnitse itsesi ja erotuksesta saat kissan painon. Puolen kilon tarkkuun riittää hyvin. Pienen kissan pennun kanssa painoa on vaikea saada tarkkaan, ja silloin lähin arvio riittää.
Drontal vet on loistava laajakirjoinen matolääke. Tämä tehoaa heisimatoihin ja pyörömatoihin, kaikkiin kissojen yleisimpiin matoihin.
Tablettimuotoisen lääkkeet voi ujuttaa kissan suuhun tai murskata ruuan joukkoon. Tämä annostellaan vain yhtenä päivänä, joten kissan kanssa suostuttelua ei tarvitse tehdä monena päivänä.
Matolääkityksessä ennakointi on parasta. Kun kissa saa säännöllisesti matolääkkeen, poistuu ei toivotut madot kuin itsestään. Madotusväli riippuu kissan elintavoista. Ulkona jyrsijöitä saallistava kissa kannattaa madottaa kuukauden-kahden välein. Sisällä yksin elävän kissan voi taas madottaa vain kerran tai kaksi vuodessa.
Kissanpennuilla madotuksen väli pitää olla tiheä. Tiine kissa madotetaan ennen astutusta ja kerran tiineyden aikana. Vastasyntyneet kissanpennut madoitetaan emon kanssa yhdessä kahdenviikon välein. Näin saadaan turvattua kissanpentujen kasvu.
Matolääkkeet harvoin aiheuttavat sivuvaikutuksia. Nämä ovat turvallisia ja hyvin siedettyjä lääkkeitä. Osa eläimistä omaa herkän vatsan ja silloin voi matolääke aiheuttaa joskus ripulia. Merkkiä vaihtamalla voi ripulin joskus välttää, mutta toisilla maha vain ei kestä matolääkettä. Ripuli paranee usein jo päivässä, joten tämän takia ei tarvitse matolääkettä jättää antamatta.