Koirat

punkkipanta koiralle

Paras punkkisuoja koiralle

Joka kesäinen vitsaus, punkit! Eteläisessä Suomessa sekä saaristossa punkit ovat tuttu näky jo vuosikymmenten ajan, mutta levittäytyvät kokoajan pohjoisemmaksi. Punkit kantavat mukanaan kurjia tauteja ja kulkeutuvat koirien mukana helposti sisällekin sekä luonnollisesti tarttuvat koiraan. Punkit ovat kevään, kesän ja syksyn riesa. Tyypillisesti punkit heräilevät talviuniltaan kun päivän alin lämpötila on noussut +5 yläpuolelle, samoin syksyllä …

Paras punkkisuoja koiralle Lue lisää »

koiran aktivointi

Koiran aktivointi, yhteiset leikit koiran kanssa

Onnellinen ja terve koira haluaa päivittäin mukavaa puuhaa, yksin ja yhdessä omistajansa kanssa. Osa koiraroduista on hyvinkin perhekeskeisiä kuten kultaiset noutajat,  labradorinnoutajat, saksanpaimenkoirat sekä monet muut rodut. Nämä nauttivat yhdessä puuhailusta ja perheen mukana olemisesta. Toiset rodut taas viihtyvät enemmän yksinään. Eurasierin koirat, vinttikoirat, vippetit esimerkiksi tunnetaan itsenäisempinä koirina, jotka viihtyvät myös omissa oloissaan.  Riippumatta …

Koiran aktivointi, yhteiset leikit koiran kanssa Lue lisää »

tassuvoide koiralle

Hyvinvoiva koira

Lemmikkisi hyvinvointi on hyvin tärkeää. Koirankin hyvinvointi lähtee onnellisesta ja tasapainoisesta arjesta, johon voit itse luonnollisesti vaikuttaa paljonkin. Hyvinvoinnin tueksi on tarjolla paljon apuja. Mitkä näistä tarpeellisia ja mitkä turhia? Vertailimme puolestasi hyödyllisimmät tuotteet lemmikkien hyvinvointiin! Jokainen koiran omistaja useimmiten tutustuu valikoimaan shampoita, turkinhoito tuotteita, hampaiden hoito tuotteet, tassuvahaan ym. Miten näitä käytetään ja mitkä …

Hyvinvoiva koira Lue lisää »

koiranpennun koulutus

Koiran pennun koulutus, tärkeimmät vinkit

Koiranpennut ovat touhukkaita ja leikkisiä. Energiaa riittää, vaikka torkkujakin täytyy ottaa usein. Koiranpennun koulutuksessa on tärkeintä yhdessä tekeminen, ilo, johdonmukaisuus, palkitseminen sekä motivointi. Jokainen koira on tärkeä perus kouluttaa. Peruskoulutukseen kuuluu remmissä kävely, luokse tulo, sisäsiisteys sekä oikeiden asioiden pureminen. Pennun kanssa voi aloittaa treenailemaan heti kun pentu kotiutuu.    Koirille on tarjolla paljon erilaisia …

Koiran pennun koulutus, tärkeimmät vinkit Lue lisää »

koiranpentu

Koiranpentu tulee kotiin

Uudenperheen jäsenen kotiutuminen on odotettu tapahtuma, johon on ihanaa valmistautua. Uusi koti ja uusi perhe on pennulle jännittävä kokemus. Koiranpennut ovat hyvin uteliaita ja sopeutuvat usein hyvin nopeasti uuteen kotiinsa, kunhan saavat rakkautta ja turvaa osakseen.  Ensimmäinen yhteinen matka kulkeutuu useimmiten autolla. Automatkalle kannattaa varata riittävästi aikaa sekä pyyhe mahdollisia vahinkoja varten. Jos matka on …

Koiranpentu tulee kotiin Lue lisää »